Sataman Viilu – Osuuskauppa Keskimaa

Hetki meillä on
aina juhla

Sataman Viilu on kesällä 2022 avattu Jyväskylän satamassa sijaitseva uudenlainen ravintola. Viilun yhteydessä on
myös kolme saunaa, suuri terassi ja koko toisen kerroksen kattava vuokrattava juhlatila.
Sataman Viilu on osa Osuuskauppa Keskimaan laajaa ravintolatarjontaa Jyväskylässä.

Brändin muotoilu
Visuaalinen identiteetti
Lanseerausmarkkinointi
Sosiaalisen median suunnitelma
Verkkosivuston suunnittelu
Brändivideot- ja valokuvaukset

Lähtötilanne

Jyväskylän satama on viime vuosien aikana kehittynyt merkittävästi ja niin jyväskyläläiset kuin vieraspaikkakuntalaisetkin hakeutuvat sinne nauttimaan järvimaisemista, lenkkeilystä, toistensa seurasta, ruuasta ja elämästä. Sataman Viilu on ainutlaatuinen ravintolakonsepti, joka on merkittävä, Jyväsjärven maisemaa täydentävä maamerkki ja matkailukohde.

Yhteistyö Keskimaan ja Kamuan välillä alkoi vuoden 2021 lopulla, kun tiedossa oli vasta Viilun nimi ja palvelukonsepti pääpiirteissään. Brändityö Viilun kanssa olikin Kamualle erityisen herkullinen: saimme olla mukana alusta asti luomassa jotain uutta ja innostavaa yhdessä asiakkaan kanssa! Brändi-ilmeen lisäksi toteutimme sosiaalisen median lanseerausmarkkinoinnin suunnittelun, sekä aineistot. Myös yhden tärkeimmän kanavan, verkkosivuston suunnittelutyö oli osa projektia. Lisäksi toteutimme Sataman Viilun brändivideot ja valokuvaukset.

Ratkaisu

Kamuan mallin mukaisesti lähdimme rakentamaan Viilun brändin ydintä tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Onnistuneiden työpajojen myötä kuva Viilun persoonasta lähti muotoutumaan selkeänä. Työpajojen myötä löysimme persoonan lisäksi Viilun ydintarinan sekä visuaalisen ulottuvuuden keskeiset elementit. Myös Viilun tarkoitus ja asemointi Jyväskylän ravintoloiden keskuudessa selkiytyi ja tämän myötä Viilun palvelukonseptointikin tarkentui.

Viilun ydintarinassa korostuvat hyvät hetket, joihin palaamme aina uudestaan: hyvä ruoka, lämmin sauna, järvimaisema, ja yhdessä vietetty aika läheisten kanssa. Visuaalinen identiteetti sai paljon vaikutteita Viilun rakennuksen arkkitehtuurista.

Työskentely Kamuan kanssa sujui hyvin ja saimme nopeasti yhteisestä ajatuksesta kiinni. Kamua juoksutti tekemistä eteenpäin suunnitellusti aikataulussaan. Alusta saakka tuntui siltä, että Kamuan ammattilaiset olivat sydämellä mukana ja olivat itsekin innoissaan projektista. Tämä varmasti näkyy lopputuloksessa. Lopputuloksesta voi olla ylpeä ja se on kerännyt ensivilkaisuista saakka positiivista palautetta. Viilun brändi erottuu edukseen ja poikkeaa hyvällä tavalla tavanomaisesta.

Satu Koski, Markkinointipäällikkö
Osuuskauppa Keskimaa

Tulokset

Sataman Viilun avauksen alla ja avaamisen jälkeen olemme voineet asiakkaan kanssa yhdessä todeta, että brändin tavoiteltu lopputulos on saavutettu. Tärkeimpiä kriteerejä oli luoda sopivalla arvokkuudella, mutta samalla maanläheisellä fiiliksellä oleva brändi, josta markkinoinnin ja viestinnän toteuttaminen luo oikean mielikuvan ravintolan asiakkaalle. Sataman Viilun tärkeimpiä ominaisuuksia on, että ravintolaan on helppo poiketa kenen tahansa joko juhlimaan tai vaikka Jyväsjärven lenkiltä saunomaan. Saadun palautteen perusteella tämä on toteutunut jo ravintolan ensiaskelten aikana.

Lisätietoja
Tomi Riipinen, asiakkuusjohtaja
050 366 2693
tomi.riipinen@kamua.fi

PYYDÄ TARJOUS ALLA OLEVALLA LOMAKKEELLA